Don't think. Do. Think. Do Differently.

Se on hyvä alku”, naurahtaa Peter Vesterbacka samalla, kun hän kertoo niistä miljoonista ja miljoonista euroista, joita virtaa mm. Slush-tapahtuman myötä Suomen startup-skeneen. Vesterbacka on ollut mukana kääntämässä isoa osaa noista sijoituksista ja kumppanuuksista kohti kotimaatamme, koska hän on aina uskaltanut ajatella isosti.

Peter Vesterbackan yhtenä tavoitteena on rakentaa Otaniemen-Keilaniemen alueelle koko maailman startup-pääkaupunki, joka yhdistetään merenalaisella tunnelilla Tallinnaan ja muuhun e-Estoniaan FinEstBayAreaksi. Hän saa kuulijan vakuuttuneeksi siitä, että kahden kaupungin taktiikalla saadaan aikaan yhdessä enemmän.

Vesterbacka ei vain puhu, vaan saa myös aikaan: mobiilialan ammattilaisten yhteisön Mobile Mondayn toinen perustaja toimi yhtenä aktiivisista puuhamiehistä myös Slushin alkutaipaleella. Totta puhuen vain Peterin kaltaisille ihmisille olisi voinut tulla mieleen järjestää tapahtuma keskellä synkintä ja ikävintä syystalvea, loskan keskelle, Suomessa.  Mutta se olikin koko jutun pointtina. Puhujiksi kutsuttiin alusta lähtien huippukiinnostavia osaajia ja uuden yrittäjäsukupolven suunnannäyttäjiä. Loppu on historiaa, ja nyt huono sää on käännetty matkailuvaltiksi. Tänä päivänä Slush kokoaa yhteen yritysmaailman eturivin sijoittajat, startup-yrittäjät ja isot yritykset kokoon katsomatta, yhteensä lähes pari kymmentä tuhatta osallistujaa yli viikon mittaiseksi paisuneeseen tilaisuuteen lukuisine oheistapahtumineen.

Hankkeita, joita kukaan muu ei olisi uskaltanut edes ehdottaa

Peter on ollut tärkeänä vaikuttajana myös maailman ensimmäisen joukkoistetun oopperan, Savonlinnan Oopperajuhlilla ensiesityksensä saaneen Opera by Youn sekä yhteisöllisesti tuotettujen ja toteutettujen Star Wreck– ja Iron Sky-elokuvaproduktioiden taustalla. Kaikki projekteja, joiden onnistumiseksi on täytynyt ajatella isosti.

Suuren yleisön tietoisuuteen Suomessa hän nousi kuitenkin oikeastaan vasta siirtyessään Rovion Mighty Eagleksi. Tässä roolissa hän luotsasi Angry Birdsit avaruuteen saakka – ja yhteen Suomen elokuvahistorian kalleimmista ja menestyneimmistä animaatioelokuvista. Jäämällä benchmarkkaamaan muiden tekemisiä ei tätäkään hittiä ja maailmanmenestystä olisi syntynyt.

Koulutus on toiseksi suurin bisnes ravitsemusliiketoiminnan jälkeen. Nyt Peter kumppaneineen vie suomalaista koulutusosaamista maailmalle, ja isosti ajattelu vei aloittamaan Kiinasta. Siellä markkinat ovat samantien paljon isommat kuin suomalaisyritysten maailmanvalloituksen normaalilla reitillä Eurooppa-USA-Aasia. Isosti ajatteleminen edellyttää myös määrätietoista itsensä kehittämistä. Kun Kiinaa piti lähteä valloittamaan, Peter opiskeli kielen voidakseen kohdata paikalliset bisnestoimijat näiden omassa ympäristössä, heidän kulttuurilleen arvostustaan osoittaen.

”Gave a talk at the Great Hall of the People yesterday. Education. Entrepreneurship. Entertainment. TripleE to make the World better.”

Ihailtavaa on, ettei Vesterbacka ole koskaan epäillyt ajatella isosti. Voi vain arvailla, kuinka paljon epäileviä Tuomaita matkan varrelle on riittänyt. Tässä onkin se logiikka, joka erottaa pioneerin ja toisinajattelijan muista. Peter on aina kulkenut omaa polkuaan, samalla luoden siltoja ihmisten välille. Hän toimii magneettina, joka vetää puoleensa huippuosaajia ja saa heidätkin loistamaan. Loputtoman innostuksensa ja ideointikykynsä avulla hän saa asioita tapahtumaan, jakaen omaa energiaansa kaikille muillekin.

Tällä hetkellä Vesterbackan jalat ovat irti maasta hyvinkin konkreettisesti. Kiikarissa ulkomaisten sijoittajien ja avaruusammattilaisten kanssa on kansainvälinen avaruusasema. Space Nationin tavoitteena on viedä joku onnellinen sinne ensi vuoden aikana. Demokratisoidaan avaruus!

Jos haluaa seurata Peterin tarjoamaa esimerkkiä, tarvitaan rajaton luottamus ja usko omiin ideoihin, hyvät verkostoitumistaidot ja kyky nähdä horisonttia pidemmälle. On tärkeää ymmärtää, mitä asiakkaat haluavat ja mikä heitä kiinnostaa aidosti. Todellisten hittituotteiden luomiseen tarvitaan pettämätöntä bisnesvainua, mutta ennen kaikkea rohkeutta ajatella isosti. Nämä ovat ominaisuuksia, joita ilman ei pärjää, jos haluaa maailman parhaaksi.

Ja kun ajattelu suuntautuu riittävän kauas laatikon ulkopuolelle, kohdalle voi sattua vaikka mitä mielenkiintoista – mahtavia elämyksiä, kokemuksia ja kohtaamisia. Vain uskaltamalla olla erilainen pääsee siihen kuuluisaan ”hyvään alkuun”.

 

Tämä blogiartikkeli on uudelleenjulkaistu Shiruten luvalla. Alkuperäinen julkaisu löytyy osoitteesta http://www.shirute.com/blogit/olisiko-sinunkin-jo-aika-ajatella-isosti.

 

Sirte Pihlaja on Suomen ensimmäisen asiakkuuskokemusten suunnittelutoimiston, Shiruten toimitusjohtaja ja kansainvälisen Customer Experience -ammattilaisverkoston (CXPA) toiminnanjohtaja Suomessa. Shirutessa Sirte parantaa asiakasyritystensä tarjoamia asiakkuuskokemuksia luovin keinoin – silloin kun ei ole auttamassa omia asiakkaitaan lunastamaan palvelulupauksiaan.

 

Kiinnostuitko?

Haluatko kuulla lisää Peterin ajatuksia livenä? Osallistu CXPA Finlandin Kesäjuhliin 22.8. Tilaisuus on täynnä, mutta otamme vielä rekisteröitymisiä vastaan jonotuslistalle!

 

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Sirte Pihlaja, puh. (050) 5700 190


Tule tapahtumiimme

Tutustu CX-yhteisöömme ja tilaa uutiskirjeemme!