Mitä jos tietäisit kuulijasi ajatukset reaaliajassa?

subpage_blogs_experq_sanoma

Aloin myyntimiehenä miettiä, miten voisin tämänkaltaista ratkaisua käyttää omassa työssäni. Olisihan se loistavaa, jos myyntispiikkiä tai koulutusta vetäessäni tietäisin, mistä asiakas haluaa kuulla enemmän ja milloin horinani alkaa käydä tylsäksi.”

Joukkotapahtumat osaavat välillä olla puuduttavia tilaisuuksia, joissa puhuja toisensa jälkeen tykittää presentaatioita, joiden sisällöstä menee kuulijoilta puolet yli hilseen. Olisi mahtavaa, jos puhujat saisivat yleisöltä ennakkoon toiveita aihealueista ja tapahtuman aikana voisivat luodata kuulijoiden fiiliksiä. Puhujat voisivat olla itsevarmempia kertomistaan asioista, ja yleisökin saisi ajalleen paremmin vastinetta.

Näistä lähtökohdista lähdimme pohtimaan CXPA Finlandin ja MobileMondayn tapahtumaan tilaisuudenaikaista palautteenkeruuta. Reaaliaikaisuutta, vapaata palautetta ja monenlaisia kysymyksiä – ja varmasti olisi hyvä, jos vastauksia voisi helposti esittää sekä puhujille että yleisölle jo tilaisuuden aikana.

Onneksi omasta palvelustamme löytyi työkalut tähän: toimitimme SMS:llä paikallaolijoille linkit kysymyksiin, joihin pääsi vastaamaan tilaisuuden aikana ja jälkeen, ja näytimme yleisölle ja puhujille tulokset tapahtuman aikana.

Vastaanotto oli loistava! Noin sadasta paikallaolijasta 81 vastasi ensimmäiseen kysymykseen ja 68 toiseen – yhteensä vastausprosentti oli siis noin 75%. Voi sanoa, että otos oli kattava ja tulokset luotettavia, kuten missä tahansa tutkimuksessa pitääkin olla.

Kun katsoo vastauksia kysymykseen kiinnostavimmista teemoista, huomaa, että tämänkaltaista dataa voisi puhuja käyttää hyväkseen – ei kannata tälle yleisölle jaaritella Big Datasta, vaan mielummin keskittyä kertomaan kaikkikanavaisuuden ja Internet of Thingsin uusimpia tuulia.

Aloin myyntimiehenä miettiä, miten voisin tämänkaltaista ratkaisua käyttää omassa työssäni. Olisihan se loistavaa, jos myyntispiikkiä tai koulutusta vetäessäni tietäisin, mistä asiakas haluaa kuulla enemmän, ja milloin horinani alkaa käydä tylsäksi.

On mielenkiintoista, että olemme vuosikaudet auttaneet yrityksiä ymmärtämään paremmin, mitä heidän asiakkaansa arvostavat, mutta emme ole soveltaneet sitä omaan tekemiseemme. Näin sitä innovaatioita kumpuaa, kun tulee kuulemaan fiksuja tyyppejä.

Santeri suunnittelee asiakaskokemuksen mittauksen ja analysoinnin ratkaisuja Experq:lla.

Haluatko kuulla lisää?

Käy tapahtumasivuillamme tutustumassa CXPA Finlandin ja MoMon ensitreffien tunnelmiin.