TAPAHTUMASSA MUKANA

CLARION HELSINGIN HUIPULLA

CXPA Finlandin yleisö oli esittänyt toiveita, että tarjoaisimme lisää mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja keskusteluun. Siksi päätimme tuoda syksyyn uuden tapahtumakonseptin, Meetupit. Näistä ensimmäinen järjestettiin yhteistyössä Hotelli Clarion Helsingin kanssa kaupungin kattojen yllä, esteettömällä merinäköalalla.

Clarionin Jorma Pekkala esitteli uuden hotelliketjun rantautumista Suomeen ja kertoi, minkälaista sen asiakkuuskokemuksen suunnittelu on ollut, kun paikallisesti on ollut vapaat kädet toteuttaa pääkonttorin asettamia CX-tavoitteita. Clarion näkee työntekijäkokemuksen merkityksen asiakaskokemukselle ja siksi se päättikin hoitaa rekrytoinnin totutusta poikkeavalla tavalla: järjestettiin Talent Hunt, johon kutsun sai 1 200 työnhakijaa.

CXPA FINLANDIN AMBASSADORIT ESITTÄYTYIVÄT

Pimenevässä illassa pidimme myös lyhyen esittelykierroksen CXPA Finlandin uusien Ambassadorien ajatuksista ja tavoitteista. Ambassadorit auttavat ohjaamaan ja linjaamaan toimintaamme paikallisesti, osallistuvat tulevien tapahtumien suunnitteluun sekä sopivien puhujien ja yhteistyökumppaneiden etsimiseen. Näin he osaltaan antavat tukensa CXPA:n ilosanoman viemiselle eteenpäin.

Toinen uusi tapahtumamuoto tänä syksynä käynnistyneellä toimintakaudella Meetupien lisäksi tulevat olemaan CXPA Hackit, eli tilaisuudet joissa osallistujat pääsevät pienryhmissä ideoimaan ja sparraamaan ratkaisuja kollegoidensa CX-haasteisiin. Tarkoituksena on myös samalla törmäyttää eri toimialoja keskenään parempien asiakaskokemusten aikaansaamiseksi laajasti. Etsimme sekä Meetupien että CXPA Hackien kumppaneiksi organisaatioita, joilla on kiinnostusta isännöidä ja sponsoroida tapahtumiamme sekä saada niistä myös itselleen liiketoimintahyötyjä.

KESKUSTELUJA KOLMIN KAPPALEIN

Illan pääohjelmanumerona olivat fasilitoidut keskustelut, joita käytiin samanaikaisesti kolmella eri teemalla: Asiakaskokemus ja mittaaminen, Asiakaskokemus ja kulttuuri sekä Luovat ja kokemukselliset menetelmät.

Iloisen puheensorinan joukosta kunkin keskusteluryhmän vetäjät koostivat yhteenvedon. Nämä tiivistelmät käydyistä keskusteluista ovat luettavissa ja kommentoitavissa Facebook-sivullamme. Tervetuloa jatkamaan keskustelua verkossa!

OHJELMA

Tervetuloa CXPA Finlandin Meetupiin
Jorma Pekkala, Meetings & Events Manager, Clarion Hotel Helsinki
Sirte Pihlaja, Toiminnanjohtaja, CXPA Finland

Creating a Magical Meeting Place From the Perspective of Practical CX
Jorma Pekkala, Meetings & Events Manager, Clarion Hotel Helsinki

Ultrahack Slushissa
Juhani Kivikangas, CEO, Teleforum

CXPA Finlandin Ambassadorit esittäytyvät
(FB live video)(lue esittelyt)
Salla Ketola, Sanoma Pro
Noora Lindholm, KONE
Johanna Jäkälä, Finnair
Kalle Ruuskanen, Muutostoimisto Flow
Juhana Tormilainen, Microsoft

(poissa: Annamari Yli-Hurula, Elisa / Hanna Kauste, Marimekko / Hanna Hiekkamies, Valio)

Ryhmäkeskustelut
Asiakaskuuntelu ja mittaaminen, Antti Harjuoja, Milestone
Asiakaskokemus ja kulttuuri, Kalle Paajanen, Elisa
Luovat ja kokemukselliset menetelmät, Kimmo Huhtimo, Artsense

VIDEOT

Tällä kertaa emme tallentaneet puheenvuoroja. Katso muiden tapahtumiemme esitykset Youtube-kanavaltamme.

TUTUSTU ESITYSMATERIAALEIHIN

Meetupista ei ole saatavilla esitysmateriaaleja. Katso muiden tapahtumiemme materiaalit Slideshare-palvelussa.

Keskustelut Twitterissä