« Palaa etusivulle

Customer Experience Professionals Association Finland

CXPA Finlandin kevättapaaminen Microsoftilla

CXPA Finlandin kevättapaamisessa tunnelma oli aurinkoinen ja avoin, ihmiset hyväntuulisia ja puheensorinasta päätellen kaikki myös viihtyivät hyvin.

Tilaisuuden pääteemana oli työyhteisön hyvinvoinnin vaikutus asiakkuuskokemuksiin. New way of work – Microsoftin matka –teemalla aiheeseen johdatti Ari Rahkonen, Microsoftin toimitusjohtaja. Belinda Gerdt, Business Group Lead, Business Solutions, kertoi miten olemme siirtyneet tuotantotaloudesta asiakastalouteen - sekä miten tämä vaikuttaa asiakaskohtaamisiin verkossa.

Asiakkuuskokemuksen ammattilaisille oma tutkinto

Asiakas- ja kumppanityytyväisyysjohtaja Jari Aromäki kuvasi asiakaskokemuksen johtamista Microsoftilla. Tuloksia syntyy, kun keskitytään niihin tekijöihin, jotka tuovat eniten lisäarvoa asiakkaalle. Siksi Microsoft on siirtynyt tulosten seurannasta tekemisen seurantaan, "Excellence in execution".

Sirte Pihlaja, CXPA Finlandin toiminnanjohtaja ja Shiruten toimitusjohtaja, uutisoi CXPA:n uudesta maailmanlaajuisesta sertifiointijärjestelmästä. Shirute alkaa tarjota tutkintoon valmistavaa valmennusta. CXPA Finland pyrkii saamaan testimahdollisuuden myös Suomeen.

Verkostoitumista ja inspiraatiota

Herättävä kierros Microsoftin toimistotiloihin avarsi varmasti monen ajatusmaailmaa työhyvinvoinnin merkityksestä asiakkuuskokemusten kehittämisessä. Microsoftin tilat ovat inspiroivia ja mahdollistavat sekä työhön keskittymisen että verkostoitumisen tarpeen mukaan.

Tapahtuman päätteeksi vieraat verkostoituivat innokkaasti lounaan äärellä. Monelle jäi mietittäväksi, miten omassa työyhteisössä voisi tarttua toimeen ja huomioida myös työntekijöiden viihtyvyyttä paremmin.

Katso videot

Katso tapahtuman esitykset Youtube-kanavaltamme.

Katso kuvat

Tapahtuman tunnelmiin voit palata katsomalla kuvat Flickr-palvelussa.

Tutustu esitysmateriaaleihin

Keskustelut Twitterissä

Tuulia Sinijärvi @TuuliaS

89% asiakkaistasi ei usko siihen mitä viestit brändistäsi. 75% sen sijaan uskoo tuttavansa kertomaan viestiin brändistäsi. #cxpafinland

Belinda Gerdt @BelindaGerdt

Tietointensiivinen työ vaatii erilaiset työtavat kuin teollinen työ. Onko muutos jo tapahtunut? Nyt olisi aika. @rahkoar #cxpafinland

Outi Lilja @OLilja

Microsoftin tarina kellokorteista nyk. työympäristöön tj Rahkosen vetämänä. Tämä pitäisi olla esimiesvalmennuksen perusteissa #cxpafinland

QuestBack Finland @QuestBack_Fin

‪Onnistuneen asiakaskokemuksen takana on iloinen, innostunut ja tyytyväinen henkilöstö.

sakari forslund @SakkeF

Ari Rahkonen, Microsoft. 89% asiakkaistasi ei usko brändisi viestintään. #cxpafinland

CXPA Finland @cxpafinland

56% of customers will spend up to 30% more if #CX is superior @BelindaGerdt #cxpafinland

Tuulia Sinijärvi @TuuliaS

Asiakaskokemuksesta 70% on tunnetta, 30% prosessin onnistumista. #cxpafinland

Petri Munkki @PetriMunkki

Asiakkaiden vaikutusvalta kasvaa: 75% yrityksistä kuolee v. 2020 mennessä (Forrester) @BelindaGerdt #cxpafinland #asiakaskokemus

QuestBack Finland @QuestBack_Fin

20% asiakkaista odottaa vastausta verkossa antamaansa palautteeseen tunnin sisällä. #cxpafinland

sakari forslund @SakkeF

Palvelu on investointi, ei kustannus. #cem #cxpafinland #CRM #asiakaskokemus

CXPA Finland @cxpafinland

One key factor in #CEM improvement was to stop assuming and start asking - Jari Aromäki @MicrosoftOy #cxpafinland

Tuulia Sinijärvi @TuuliaS

"Excellence in Execution" -> tulosten seurannasta tekemisen seurantaan. #CEM #cxpafinland

Microsoft Suomi @MicrosoftOy

Kiitos #cxpafinland osallistuneille! Mitä #asiakaskokemus-vinkkejä teillä on digiaikakaudelle? Lisää Circlessä: http://bit.ly/1lDfV0G

Mirkka Tapanainen @MirkkaIT

Interesting presentations at #CXPAFINLAND. Nice working opportunities at Microsoft Finland both indoors and outdoors. pic.twitter.com/p5B1Mm4WeF

Ota yhteyttä

Oletko kiinnostunut tulemaan puhujaksi verkostoitumis-
tapahtumiin tai haluaako yrityksesi sponsoroida toimintaamme?
Ota yhteyttä, niin keskustellaan!

Voit myös ehdottaa puhujaa tai aihepiiriä, josta haluaisit kuulla tapahtumissamme.

Lataa...

Kiitos viestistäsi!
Otamme yhteyttä mahdollisimman pian.

« Palaa etusivulle